torstai 31. joulukuuta 2015

taistelin verhon kanssa

ison verhon sain ripustettua ikkunaan, huono verhotanko hidasti ripustustyötä, ähelsin, taistelin ja lopulta sain verhon ripustettua ikkunaan 

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

20 euroa otin automaatilta

s-marketista kävin ostamassa ruokaa
suomalaisesta kirjakaupasta kävin ostamassa kaksi kuitukärkikynää
vielä kävin kirjastossa
kierrätyshyllystä otin mukaan kirjoja
kävely teki hyvää
nyt nautin maitokahvia radiota kuunnellen 

maanantai 28. joulukuuta 2015

UUDESTAAN KATSELIN ELOKUVAA THE TWO JAKES

elokuvaa katsellessani söin tricolori simpukka pastaa ja tonnikalaa mausteenana chili, ruoka maistui 

lauantai 26. joulukuuta 2015

johdot olivat irti seinästä

tuolla toisessa huoneessa ikkunan luona piirtelin kynällä paperille, laitoin paperit takaisin pinoon, hieman järjestelin kirjojani, nyt vedenkeittimen kohinaa, laitan kahvia ja teetä, koko päivän olen istunut kotona, kukaan ei ole tullut tervehtimään, kukaan ei ole kaivannut minua, ihmisen elämää, yksittäisen ihmisen toimet, luovuutta, aikaa kaikkineen, tätä päivää tällä tavalla, nyt avaan ikkunan 

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

ilta

kattilassa lämmitin keittoa, tomaattikeittoa johon oli lisätty juustoa, keitto maistui... sitten UUSI PÄIVÄ jakso tuli katsottua... - elämän aikaa, harjasin harvat hampaani... keräsin villasukat yhteen.. reikäiset kantapäät villasukissani... 

lauantai 7. marraskuuta 2015

kioskilta ostin uuden lipun

metrossa oli lipuntarkastaja
kävin äidin luona
äiti ei ollut kotona
maistoin siellä rahkapiirakkaa
paluumatkalla ostin kioskilta coca-colaa 

torstai 15. lokakuuta 2015

lauantai 26. syyskuuta 2015

torstai 10. syyskuuta 2015

askeleita, metsikköä ja hiekkatietä

mäkeä suuntaa askelia reittiä suuntaa matkaa kulkua siltaa ylitystä tilaa taivasta ilmaa liikennettä itäväylää tietoisuutta asiaa kirjastoa muovikassia kirjoja kantamusta paluuta kotia teetä rauhaa tutkimista saalista iloa luettavaa tietoisuutta tajuntaa omakohtaisuutta kirjallisuutta 

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

tihkusateessa kävelin itäkeskukseen

automaatilta otin 20 euroa, kävin kaupassa, ostin juustoa, maitoa ja sämpylöitä, kotiin palattuani avasin radion, kuuntelen uutisia...

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

torstai 28. toukokuuta 2015

kokonaisuutta ja eheyttä

blogger elämän asialla
ilmaa ikkunasta
paita märkänä palasin kotiin
äiti otti takkini pesuun
söin siellä maksamakkara voileipiä
olla olemassa
kauniit puut
kaunista vihreyttä auringon valossa
hyvä elää
miten sinulla on kaikki
laitoin neljä mukillista pikakahvia
sokeria lisäsin kahviini
radion kuuntelua
jäähdyttelen kahviani
olla ja elellä
rennosti kaikki
uuteen iltaan
olla ja elellä
siinä olet
ihminen itsekseen
kaikki kaikkeutta
eheää elämää kaikkineen

maanantai 13. huhtikuuta 2015

nousin peiton alta, joko on aamu ?

kuljin huoneessani, katselin ulos ikkunasta, mitä tämä on, kyssyn, en vastaa, koen kaiken aikaa, ei yhtään nukuta, olla ja elellä, rauhallinen hengitys, tietokoneen hurinaa, mihin kaikki menee, kaikki menee, mitä iloa sanat voivat tuoda elämääni, yksinpuhelu jatkuu, facebookissa minulla on 15 kaveria, keitä ne ihmiset ovat, vieraat ihmiset, kuka löytää kenet, kaikki tapahtuu, siinä olet, energiat vapautuvat, energiat loittonevat toisistaan, kaikki kuuluu yhteen, miten yhteys rakennetaan, kaikkea kanssa, kirjoittamisella ei ole loppua, lasista juon teen pois, miltä nyt tuntuu, seison matolla, katselen ulos ikkunasta, kaikkiko on mustaa ja pimeää, kovin lohdutonta on elämä, missä ne enkelit lentelevät, kuinka kaikki tapahtuu, kuka löytää kenet, kuljemme toistemme ohi, sanat vievät harhaan, sanat törmäilevät toisiinsa, kaikki on kohtuutonta, kaikki on niin kuin on, ajattelu ei tuo helpotusta, tuo mieli kotiin, suorista selkäsi, rauhallinen hengitys, luonnollinen hengitys, hengitys syvenee, runous elää, elämän runollisuus tapahtuu, kaikki virtaa eteenpäin, mihin kaikki menee, kaikki menee, energiat vapautuvat, sanat vapautuvat, kaikki tapahtuu, kaikki on mahdollista, kirjoitan lauseeni loppuun, joko palaan peiton alle, joko hiljenen, elellä ilman sanoja, elellä omana itsenään, aitoutta, herkkyyttä, eheä hetki, kiitän ja kumarran

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

RIESAA JA KIUSAA PIZZAMAINOKSISTA

OVESSANI ON POSTILUUKUN YLÄPUOLELLA LAPPU JOSSA ISOILLA KIRJAIMILLA LUKEE : EI MAINOKSIA.
SILTI PIZZERIAN MIES JATKUVASTI PUDOTTAA PIZZAMAINOKSEN POSTILUUKUSTANI.
EIKÖ HÄN OSAA LUKEA ?
MIKSI HÄN ON JATKUVASTI RÖYHKEÄ JA HÄVYTÖN ?
SIINÄ PIZZERIASSA EN ASIOI ENÄÄ.
OPETTAKAA HÄNELLE ETTÄ EI MAINOKSIA LAPPU KOSKEE JUURI HÄNTÄ JA HÄNEN TYPERYYTTÄÄN

lauantai 14. maaliskuuta 2015

kirjaudu sisälle

olin sängyssä
kuuntelin radiota
vedin hout jalkaan
vedin housut jalkaan
mitä
uudelleen avasin koneeni

olla ja elellä
ainaiset kirjoitusvirheet
ne ovat samaa tunnelmaa
kirjoitan sinulle pari sanaa
miltä nyt tuntuu
en kysele mitään 
---
matkaan
koen
istun koneen ääressä kirjoittamassa
selkä suoraksi
mitä sanat ovat
kuinka sanat nyt asettuvat
anna olla
kaikki tuntuu
tilaa toimia
mitä tästä tulee
sanat yhdessä
en näe sinne asti
näppäimet käytössäni
olla ja elellä

tämä ei toistu
tässä on kaikki
een sano mitään
sanoja
liikaa sanoja
ihminen istuu sanojen kanssa
sanat eivät vastaa
oletus
selain
merkki
tila
reuna
koneen humina
miteen tämän akku ladataan
miten tämä laitetaan lataukseen
kuinka nyt sitten
kirjoittamisella ei ole loppua
loppu häämöttää
ei tarvitse kirjoittaa yhtään mitään
olot voinnit vaiheet sanat
kaikki on lopussa
sitten huomenna huomisen purkaukset
kaikki
kokonaisuutta
kertomus
ote
sanoja
mukulakivikatu
oletusselain
puhki
ei tästä tule mitään
mitä sanoit
miksi nyt pitää kirjoittaa
pitääkö ensin löytää lukija
ei kenenkään kasvot ilmesty tähän yhteyteen
lukija puuttuu
irtiotto
teksti artikkeli arpi ryteikkö
hiljaisuus
kaikki häviää hiljaisuuteen

kimmo framelius ulkoili

kimmo framelius kertoo kävelleensä ja käyneensä äitinsä luona, olivat syöneet yhdessä, aurinko oli paistanut, talvikengät olivat liian paksut, kotiin palattuaan kimmo framelius avasi tietokoneen, aamupäivän hän oli lukenut kirjaa, aikaa on kaikkineen, elämä on valitsemista, kirjoitan lauseeni loppuun, ajattelee kimmo framelius, tiskit ja pyykit seuraavaksi, olla ja elellä, ihminen itsekseen, kaikki kaikkineen, hetki avautuu kaikkeuteen...
tätä tämä on, avaan ikkunan, kaikki on tässä, sujuvaa ja luontevaa elämää kaikkineen, eheää todellisuutta, kaikki on liikkessä, auringon valoa, ole vaan huoleti, keskity siihen mitä kulloinkin teet, ole onnellinen, ihminen itsekseen, kaikkeutta, todellisuutta, totuutta, aikaa vaikka kuinka, kirjoittamisella ei ole loppua, valitse jokin ooppera ja nauti elämästäsi
sitä se kaikki on

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

nukuin huonosti, palelin peiton alla

ajat, kaikki ajat, kaikki vaiheet, kirjoita, kokoa mielenkiintoinen lause, sitten kattila liedelle, keität spaghettia, sen kanssa on tonnikalaa, ajat kaikkineen, hetki hetkeltä, todellisuus, ihminen toimii, kaikki tapahtuu, sammutan koneeni, on jo nälkä, syötyäni käyn lukemaan kirjaa, internetissä eei kannaata roikkua, poistin kaikki facebook kaverini, eivät ne olleet ystäviäni, ei minulla ole ysstäviä, elämä etenee, mitä se sitten on...
kaikki kaikkeutta

lauantai 21. helmikuuta 2015

+ 2 astetta

luin tovin iltasanomia
jättimukistani juon teetä
elämä maistuu
en ihan vielä lähde kauppaan ostamaan leipää
millaista on olla ja elellä
asia kerrallaan
taival taittuu
kaikki tapahtuu
mitä tämä kaikki nyt on
tietokoneellani kirjoitan blogiini muutaman sanan
viihdyn kotona
ihminen itsekseen
kaikki asiat
asia kerrallaan
kirjoittamisen tapaa
kokemisen tapaa
minne kokeminen laajenee
hetken olin facebookissa
jos joku intiasta lähettää kaveripyynnön niin estän hänet
ei mitään järkeä lähetellä kaveripyyntöjä
älkää häiritko minua kaveripyynnöillä facebookissa
ajat hetket valinnat
mitä nyt
mihin on tultu
olenko minä äkäinen
miten niin
aikaa kaikkineen
kuka reagoi
mitä sanoja käytän tässä yhteydessä
avaan ikkunan
mitä kautta kävelisin itä-keskukseen leipää ostamaan
millä reitillä on vähiten jäätä
hankala kävellä jäisiä reittejä
itäväylän liikenteen kohinaa kuuluu kaiken aikaa
olla olemassa
minne tie vie
kuinka nyt voit
mitä sinulla on täällä
nousen tuoliltani
kävelen huoneen poikki
mukista juon teetä
tea vanilla caramel 
tätä nyt tällä kerralla
mikä nyt kiinnostaa
vuode vielä sijaamatta
sammutan koneeni
lasken kolikkokipponi kolikot 
kyllä minä leivän saan
ensin vien roskat
sitten menen kauppaan
kävelen kaikessa rauhassa
ei ole kiire minnekään
rauhallisesti kaikki
luontevasti kaikki
omat olot
omat valinnat
kaikki tapahtuu

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

tänä sunnuntaina kävelin metsässä

ROIHUVUOREN METSÄ OLI AURINKOINEN MUTTA YHÄ LIUKAS. KÄVELIN SIILITIEN METROASEMALLE, METROLLA MATKUSTELIN. KÄVIN ÄIDIN LUONA. VELJENPOIKANI KAROLUS OLI SIELLÄ KYLÄSSÄ.
ÄITI TARJOSI TEKEMÄÄNSÄ KÄÄRETORTTUA.
RAPUN IKKUNALAUDALLA OLI KIERRÄTYSKIRJOJA.
OTIN MUKAAN KIINNOSTAVAN KIRJAN : S. GUMELIUS ANNONSBYRA 1877 - 1927.
KIRJA ON PAINETTU TUKHOLMASSA 1927.
kotiin palattuani piirtelin lisäyksiä piirrossarjaani
henkäys tässä
ilta etenee
mikä on tilanne
olla ja elellä
kaikki kaikkineen
pesin pyykkiä
nyt kuuntelen tietokoneeni hurinaa
ei mitään hätää
tätä hetkeä tässä
kahdeksan astetta pakkasta
ei ole kuin kaksi teepussia jäljellä
pitäisikö laittaa iltakahvia
pikakahvi aina maistuu
kirjoitan lauseeni loppuun
sitten nousen tuoliltani
astelen huoneeni poikki
liesi ja tiskiallas ovat olohuoneen nurkassa
saanko vedenkeittimeen vettä vai ovatko tiskialtaat edelleen tukossa
en kysele
et sinä sitä tiedä
en jää tähän kirjoittelemaan
on kiire vessaan

torstai 12. helmikuuta 2015

elän elämääni

avasin ikkunan
istun kotona
viihdyn kotona
kuuntelen itäväylän liikenteen kohinaa
harmaa pilvipeite taivaalla
kohta kattila liedelle
keitän pastaa
sen kanssa minulla on tonnikalaa mausteena chili
paahdettuja paprikoita lisään annokseeni
ei mitään kiirettä
pyykkiä on
asia kerrallaan
koen
toimin
elämä etenee kaikkineen
elän tätä päivää
nyt ensin pyykkiä ämpäriin likoomaan
käsin pesen pyykkini

lauantai 31. tammikuuta 2015

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

maanantai 26. tammikuuta 2015

ihminen itsekseen

elävät sanat
yksinpuhelu
join jo kaksi mukillista pikakahvia
olla ja elellä
kaikki tapahtuu

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

asia kerrallaan

aina on menty eteenpäin
tänään ateriaksi spaghettia ja tonnikalaa mausteena chili
ihan vielä ei ole nälkä
aikaa kaikkineen
tyyni ilma
harmaa pilvipeite taivaalla
TV-uutiset katsottu
mikä on tilanne
sana sanalta koko lause
kirjoitan lauseeni loppuun
kattila liedelle
spaghetti kyllä maistuu
omat olot
hetki avautuu kaikkeuteen

lauantai 24. tammikuuta 2015

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

TISKASIN FAUNIN ILTAPÄIVÄÄ KUUNNELLEN

JA NYT TEKEE MIELI PIKAKAHVIA
laitan kaksi mukillista pikakahvia
vettä vedenkeittimeen
radion kuuntelua edelleen