keskiviikko 14. joulukuuta 2016

mies kuoli selkäni takana

voi että urhon pubi oli aivan täynnä en mahtunut istumaan oli siellä paljon porukkaa jotka eivät mahtuneet istumaan seisoin ensimmäisen looshin tuntumassa katsellen pianistia joka soitti pubin pianoa kun selkäni takaa kuulin kolahduksen selkäni takana seissyt mies kaatui ja löi päänsä ensimmäisen looshin seinärakenteeseen hän ei ollut liian juovuksissa hän ei enää noussut nyt oli tosi kysymyksessä hänelle soitettiin ambulanssi ambulanssi tuli ambulanssimihet tarkastivat tilanteen mies siirrettiin paareilla ambulanssiin pubi hiljeni kaikki katsoivat kaikki odottivat pianonsoittoa ei enää ollut täynnä ollut pibi hiljeni humalat haihtuivat mies oli jo kuollut kun hänet nostettiin lattialta paareille kaikki on lopullista pubin asiakkaat vaiti katselivat toisiaan kukaan ei enää nauranut 

maanantai 21. marraskuuta 2016

MATKALLA JORPAKKOON

onko matkavarusteet tarkastettu onko kaikki nyt varmasti mukana onko kaikki nyt valmiina joko lähdemme ei tarvitse allekirjoittaa mitään kengät jalkaan reppu selkään onko kaikki mukana ei voi muuta kuin lähteä no niin matka on alkanut ovi auki portaat alas ovesta ulos portaat alas alaovvesta pihalle pihalta mäkeä alas suorran jorpakkoon missä sijaitsee lähin jorpakko matkalla jorpakkoon missä on lähin jorpakki eteenpäin aina on menty eteenpäin aina on menty jorpakkoon astelen käb... astelen kävelen ei tarvitse ajatella mitään olen matkalla jorpakkoon koko naan kokonaan aina on menty eteenpäin taival taittuu joko olemme siellä jorpakkoon jorpakkoon olemme matkalla jorpakkoon OLEMME MATKALLA JORPAKKOON laulu kaikaa metsässä olemme matkalla jorpakkoon eteenpäin hyppy yli ojan olemme matkalla jorpakkoon painaako reppu olemme matkalla jorpakkoon joko syädään eväät joko syös joko syödään ebäät olemme matkalla jorpakkoon pitkä matka jo yöllä lähdimme liikkeelle matka kohti jorpakkoa on alkanuy alkanut alkanut matka kohti jorpakkoa 

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

BABYLONIN TYTÄR

KIRJAN NIMELTÄÄN BABYLONIN TYTÄR ON KIRJOITTANUT FERENC HERCZEG
KYSEESSÄ ON ROMAANI
KIRJAN ON JULKAISSUT OY SUOMEN KIRJA 
KIRJAN ON SUOMENTANUT UNKARINKIELESTÄ SOLE KALLIONIENI
KIRJAN ON PAINANUT HELSINGISSÄ 1944 NELOPAINO OY 
KIRJASSA ON 210 SIVUA
SIIN' SINULLA ON NYT LUEETTAVAA
KIRJAN KANSSA IHMINEN VIIHTYY

tiistai 30. elokuuta 2016

sunnuntai 21. elokuuta 2016

keskiviikko 3. elokuuta 2016

nukahdin

palelin
menin peiton alle lämmitelemään
hieman nukuin
nyt vedenkeittimen kohinaa
laitan kolme kahvia
ilmaa ikkunasta
siinä olet

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

kävin jaloittelemassa

aurinkoista ja lämmintä iltaa edelleen
en löytänyt juttuseuraa
samaa reittiä palasin kotiin
ilmaa ikkunasta
kuinka  nyt voit ?
- kovin on yksinäistä
kirjoitan pari sanaa
siinä kaikki
koko elämä tällä tavalla

perjantai 17. kesäkuuta 2016

olen vetänyt verhot kiinni

on yö
kyllä minä tiedän että on yö
nousin peiton alta
ei vielä nukuta
jos ei vielä nukuta voi aivan hyvin kirjoittaa pari sanaa
joko kirjoitin pari sanaa
mitä niitä laskemaan
kirjoitan jos siltä tuntuu
olen elämässäni kirjoittanut paljon
kirjoittaminen on terveellistä
kerronta etenee
mihin se kerronta etenee
en tiedä mihin kerronta etenee
kaikki on hauskaa ja antoisaa
kaikki tapahtuu
eikö todellisuus ole sanoissa
kieli on puutteidemme kartta opettajani mukaan
missä se opettajani nyt on
oppilaasta tuli opettaja
uudet sukupolvet tulevat sisälle opinahjoon
mitä on tekeillä
kukin sukupolvi aloittaa aivan alusta
siirtyykö tieto eteenpäin
jämähtääkö tieto paikoilleen
aina on menty eteenpäin
entä sinä
minä menen kohta taaksepäin
tuossa selkäni takana on vuoteeni
kohta käännyn
kohta palaan peiton alle
ensin kuitenkin kirjoitan lauseeni loppuun
kirjoittamisella ei ole loppua
henkäys tässä
pimeä yö
nyt on pimeää
kolmen aikaan aurinko taas nousee
kesän vaaleat yöt
kesäyön unelma
mikä se on
jotan kohinaa kuuluu
onko se sateen kohinaa
onko se itäväylän liikenteen kohinaa
vai onko se molempia
en tiedä
en jaksa kirjoitella nyt enempää
johan minä tässä kirjoittelin
aina on menty eteenpäin
aamulla jatkan
juon vielä lasillisen vettä
kiitos tästä päivästä
kiitos kaikesta
siinä se

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

näin on tätä taivalta kohdallani

suihkussa käyminen teki hyvää
nyt vedenkeittimen kohinaa
hiukset jo harjattu
olla ja elellä tässä nyt sitten
kaikki tapahtuu
kirjoita kaikki

perjantai 25. maaliskuuta 2016

tulla nyt tähän

mitä tähän nyt tulee
mitä sanoja tähän nyt tulee
mitä sanot
miksi sanot sen
mukista juon jäähtyneen kahvin pois
olla tässä
huulillani
mieltä ja mielekkyyttä
kerron koko elämäni
elän elämääni
on minulla tulevaisuutta
kirjoittamisella ei ole loppua
tulla nyt tähän
kerronta etenee
olla olemassa
näin se tässä käy
etenen
tässä minä vanhenen
mitä minä oikein sanon
voinko kirjoittaa väärin
mitä kaikkea nousee pinnalle
mitä se on
kuinka se on
tyhjän mukin vien tiskipöydälle
pakasin koneelle mukanani muki täynnä teetä
hunajaa en tällä kerralla lisännyt teeheni
istua nyt täällä kirjoittamassa
harmaa pilvipeite taivaalla
miten kaikki menee
uusi kevät
uusi päivä
mitä sinä sanot
eilen katselin syke sarjan jaksoja ylen areenalta
nyt istun tässä muuten vain
aikaa kaikkineen
kyse on siitä mitä valitset

maanantai 29. helmikuuta 2016

suitsuketikun aikaa

täällä aurinkoisessa huoneessani tulitikulla sytytin pitkän suitsuketikun ajatellen sinua

perjantai 26. helmikuuta 2016

torstai 18. helmikuuta 2016

mitä siinä on pöydänreuna

jäähdyttelen kahviani
olla ja elellä
jatkuvuutta
suuntaa kaikkineen
kirjoitan pari sanaa
tätä tämä on
huonetta
pöytä seinustalla
siinä kirjoitat
kaikki on
 

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

harmaa pilvipeite taivaalla

taivalta mieltä suuntaa... siinä olet... itseksesi... kaksi suklaa cappuccino laitettu
olla vaan
vie aikaa
kaikki aika on tässä
minne sanat putoavat
kaikki kaikkineen
ei voi mitään
istun koneen ääressä
kirjoitan pari riviä

lauantai 23. tammikuuta 2016

mitä se on ?

loikoilin sängyssäni
palasin koneelle
kone avattu
mitä nyt sanot
mitä kirjoitat
mihin kaikki tässä tulee
mihin kaikki liittyy
mitä sinä sanot
kuinka epätoivoista kaikki on
istua nyt täällä
kirjoittaa nyt tällä tavalla
ja sitten
mitä sitten
kaikkeutta olemassaolona
ei ole hiljaisuutta
taival vie
mikä taival se on
ainoa polku
mihin mihin mihin
ei tässä mitään
on tätä tässä
kerro kaikki
selkä suoraksi
miten nyt kaikki menee
kirjoittamista sana kerrallaan
miltä se tuntuu
selkä suoraksi
ei tästä tule mitään
niin lohdutonta kaikki on
miksi nyt niin tuntuu
kaikki tuntuu
haluaisin hiljaisuuden
naapurista kuuluu musiikkia
äsken kuului laulua
haluan hiljaisuuden
minulla ei ole tässä mitään
en sano mitään
riisuun paksun villatakin
ei kannata elää tällä tavalla
tuli lämmin
mitä minä nyt sanon
mitä minä nyt kirjoitan
ei ole mitään kerrottavaa
mihin aika vie ihmistä
mikä nyt on mahdollista
lähetä palautetta
juon lasillisen vettä
miksi ihmiset tekevät elämästä yhtä sotkua
miksi niin sanot
kuka niin sanoo
kukin tekee parhaansa
tuo mieli kotiin
joko täällä on yö
ei tämä vielä yöltä tunnu
olla vaan
minulla ei ole ketään vierelläni
siksi minun täytyy kirjoittaa
wordpress alusta ei toiminut
siksi tulin tänne
tämä nyt toimii
mitä kerron
mitä tästä nyt tulee
kaikkeutta ihmisen mieli
miten niin
kaikki on kaikessa
miltä nyt tuntuu
lopeta jo kirjoittaminen
lopeta jo turha kirjoittaminen
joko nyt pääsen asiaan
mitä tästä tulee
lohduttomuus kohtalona
tänäänkään en jaksanut imuroida
miten oikein käyttäydyn
miten toimin
mitä tämä on
nyt täytyy mennä vessaan
ihmisen elämää
palasin jo vessasta koneen ääreen kirjoittamaan
ei minulla ole muuta kuin kirjoittamista
mitä tästä tällä kerralla muotoutuu
en sano mitään
joko nyt pääsen asiaan
ilveilynäytelmä on toisaalla
tässä minulla on totinen tosi
mitä minun elämäni on
miksi olen aina niin väsynyt
monivitamiinia otin
aikaa kaikkineen
mitä on aika kaikkineen
mitä ajasta nousee esille
mitä nousee pinnalle
en nyt jaksa kirjoittaa enmpää
kirjoitan lauseeni loppuun
ei tämä ole mitään kirjoittamista
lohduttomuutta tämä on
reunaehdot karisevat irti pois...
mitä sinulla on siinä
uudistuuko kerronta
joko kirjoitan lauseeni loppuun
hellitä jo
pysähdy jo

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

se on seurausta kaikesta

kuinka nyt näin
ihminen kirjoittaa muutaman sanan
ei tämä ole
mitä tämä ei ole
siinä sinulle kysymys
jatkoin elämääni jo aivan toisaalla
välillämme ei ollut mitään yhteyttä

maanantai 11. tammikuuta 2016

torstai 7. tammikuuta 2016

aina on menty eteenpäin

niin on aina menty eteenpäin, kohta menen suihkuun, olen lähdössä asioille, heräsin turhan aikaisin, tässä nautin teetä, odottelen lähtöhetkea, aikaa on, kaikki on aikaa 

tiistai 5. tammikuuta 2016

siis

siis on siis on on on on <<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<