lauantai 11. kesäkuuta 2011

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

katsoa

nähdä
kokea
kertoa
antaa

kimmo framelius

kimmo framelius istui tuolillaan ja kirjoitti muutaman sanan
olla vaan
tässä se on itäväylän liikenteen kohinassa
hieman sen yläpuolella
käsin pesin pyykkiä
mitä on mieli
olemisen tapaa jokaisella sanalla
kypsyikö ihminen 
kuka on kesän lapsi
aikaa kaikkineen
tutut sanat
linnun ääni
kirjoita mitä kirjoitat
mitä se sitten onkin
ei mitään hätää
tänään en ole vielä saanut teetä
ajallinen taso
mihin nyt katson
on kaikki
kaikki omalla paikallaan
mihin on tultu
beethovenia kuuntelin you tubesta pyykkiä pestessäni
tilaa toimia
ajassa kaikki
mitä minä tällä ajallisuudella
jätän sanat
siirryn eteenpäin
menen tästä tuonne viereiseen huoneeseen
kaikki on hyvin niin kuin aina
elämää kaikkineen
tietoisuutta tällä tavalla

tiistai 10. toukokuuta 2011

puhdistin silmälasit

laitan kahvia
suljin ikkunan
vedenkeittimen kohinaa
olla täällä
sitä kirjoittaa pari sanaa
aivastin
olla
nähdä
oli ajat
nyt tätä päivää
tekee mieli kahvia
kohta sitä saan
muutama kupillinen kahvia
elämän hetki
istua täällä
jatkanko kirjan lukemista
naapuri lähti
kuulin oven äänen
kohta vesi on valmiina
ajat
ajankohdat
mieltä kaikki
mieltä ja mielekkyyttä
kaadoin veden
sekoitin lusikalla
viisi kupillista mustaa kahvia
kello tikittää
ajassa kaikki
istua täällä kirjoittelemassa
mitä on tekeillä
yksinkertaisesti jäähdyttelen kahviani
istua
kunhan mainitsin
elämää
mihin tämä elämä menee
pihalla ei ole ketään
olla vaan
enemmän vihreyttä
kohta puut ovat valmiina
vihreää oksilla
miltä nyt tuntuu
onko tämä niin kohtalokasta
ai mikä
elämän eläminen
jatkan kirjan lukemista
kohta saan kahvia
ei mitään hätää
elämän eheyttä
rauhalliset askeleet huoneen poikki

maanantai 9. toukokuuta 2011

jälleen tiskit odottavat

pöydällä oli vielä kipossa ruokaa
söin sen pois
19 astetta lämmintä
tietokone humisee
olla aikansa
oliko pitkät päiväunet
oli mitä oli
elämän aikaa
tilaa toimia
käyn tiskaamaan että mahdun laittamaan kahvia
mitä polvi on kipeä
olla vaan
en menee tänään ulos
parvekkeella kävin 
ihmisen tilaa
aikaa kaikkineen
tapahtuu siinä sinulla se
täytyy tiskata
avaan ikkunan
enemmän vihreää pihapuiden oksilla
ihminen elää omaa elämäänsä
liikenteen äänet
mitä nyt
en jää jaarittelemaan
nousen tuoliltani
kävelen huoneen poikki
fairyllä pesen astiat
tiskaan tiskit pois
toimin vailla sanoja
asia kerrallaan
elämä virtaa esteettä

lauantai 7. toukokuuta 2011

KATSELIN OMIA SANOJANI

VEDENKEITTIMEN KOHINAA AURINKO HÄIKÄISEE KATSELIN OMIA SANOJANI SÄHKÖPOSTIT LUETTU ELÄMÄN AIKAA VALOA KAIKKINEEN 18 C PRINSESSANTIELLÄ VESI VALMIINA KAADAN KUUMAN VEDEN LUSIKALLA SEKOITIN LAITOIN KAKSI MUKILLISTA PIKAKAHVIA JA MUKILLISEN PUSSITEETÄ JO ON ILTA KAIKESTA TÄSTÄ AURINGONPAISTEESTA HUOLIMATTA VALOA RUNSAASTI VALOA KAIKKINEEN ELÄMÄÄ VALOSSA ON HETKI IHMINEN ISTUU KONEEN ÄÄRESSÄ OLLA LÄSNÄ OLLA PERILLÄ HUOLETTOMANA JA VAPAANA KIRJOITAN PARI SANAA SANAT ELÄVÄT JÄÄHDYTTELEN KAHVIANI AIVASTELIN IKKUNAN SULJIN LASTEN ÄÄNIÄ KUULUU PIHALTA ELÄMÄN TAIVALTA HÄIKÄISEE AURINKO VEDIN VERHON ETEEN KIRKASTA VALKOISTA VALOA HENKISYYTTÄ TÄYTELÄISYYTTÄ ELÄMÄN EHEYTTÄ KAIKKI ON VALMIINA ELÄMÄ VIRTAA ESTEETTÄ OLLA OLEMASSA KUKIN TEKEE PARHAANSA OLLA VAAN AVAAN SYDÄMENI SUORISTAN SELKÄNI ISTUA ALOILLAAN OLLA TOSI MIES MATKA JATKUU MITÄ ON TEKEILLÄ KUKA TUNTEE MINUT MINÄ EI OLE MINÄ MINÄ ON VAIN SARJA MUISTOJA EI NIISTÄ IHMISTÄ RAKENNETA AIKAA VIRTAAVAA AIKAA KAIKKI VIRTAA OLEMASSAOLON IHMETTÄ ELÄMÄN KOKONAISUUS ERILLISYYDEN PÄÄTTYMINEN KAIKKI KAIKKINEEN YKSI SILMÄNRÄPÄYS JA OLET KUOLLUT

perjantai 15. huhtikuuta 2011

KIMMO FRAMELIUS MADE TEA

ateria

söin kaurapastaa ja tonnikalaa chilikastikkeessa
katsoin uudestaan elokuvan PAPERIKUU
ilta etenee
siinä kaikki
kaikki kaikkineen
ikkunastani katselen illan pilvisyyttä

lauantai 2. huhtikuuta 2011

ja matka jatkuu

avaan ikkunan
vedin verhot sivuun
muistin että näin unta
näin unta että annoin nämä mustavalkoiset verhot jollekin lahjaksi laukustani
mikä se sellainen uni oli
aikaa kaikkineen
unohdin avata ikkunan kun muistin uneni
avaan siis ikkunan
ikkunastani näen mustaa
kaksi pihalamppua
itäväylän liikenteen kohinaa
kello tikittää huoneessani
kaikki on hyvin niin kuin aina
siinä se
ihmisen elämä
ole kuin kotonasi

ja matka jatkuu

avaan ikkunan
vedin verhot sivuun
muistin että näin unta
näin unta että annoin nämä mustavalkoiset verhot jollekin lahjaksi laukustani
mikä se sellainen uni oli
aikaa kaikkineen
unohdin avata ikkunan kun muistin uneni
avaan siis ikkunan
ikkunastani näen mustaa
kaksi pihalamppua
itäväylän liikenteen kohinaa
kello tikittää huoneessani
kaikki on hyvin niin kuin aina
siinä se
ihmisen elämä
ole kuin kotonasi

ja matka jatkuu

avaan ikkunan
vedin verhot sivuun
muistin että näin unta
näin unta että annoin nämä mustavalkoiset verhot jollekin lahjaksi laukustani
mikä se sellainen uni oli
aikaa kaikkineen
unohdin avata ikkunan kun muistin uneni
avaan siis ikkunan
ikkunastani näen mustaa
kaksi pihalamppua
itäväylän liikenteen kohinaa
kello tikittää huoneessani
kaikki on hyvin niin kuin aina
siinä se
ihmisen elämä
ole kuin kotonasi

tiistai 29. maaliskuuta 2011

serenity and timelessness

it was a bright and beautiful morning
birds had already started singing for the day :
their melodious and gurgling sound was so bewitching and pleasant to hear 
a source of immense delight to the heart and mind
the luminous rays of the rising sun reaching into a clear and cloudless sky made the day more bright and beautiful 
it was pleasant to look into empty space 
a lovely little squirrel shaking its bushy tail moved on the fencing and a group of monkeys was on the wild fig tree that stood about hundred yards away :
some of them playing 
some fighting among themselves and some others eating the berries 
the sound of a robin could be heard from a distance in the forest 
suddenly a jungle crow came flying from the thick forest and perched itself on the dead branch of a nearby tree 
the distant voice of men walking along the main road was faintly audible 
a large butterfly was hovering around the rose bushes 
in the gentle breeze the roses were diffusing their aroma 
and all around was beauty and fragrance 
leaning on the door one could gaze at the wonder 
and beauty of this fantastic and fascinating scene
- the intense beauty of nature 
the freshness of the forest breeze 
the delightful songs of birds 
the thundering roars of wild elephants 
the gentle beauty of leaves and flowers 
and the serene view of the clear blue sky 
- with a sense of joy
serenity and timelessness 

Scenes from a village 27 - Harvesting sweetcorn and potatoes (HD)

here we go

maanantai 28. maaliskuuta 2011

siinähän tuli nälkä

keitin illalliseksi gnocchi pastaa avasin purkillisen tonnikalaa chilikastikkeessa söin katsellen ylen areenalta draamaa ruoka maistui hiki tuli olla ja elellä join isosta lasista maitokahvia elämää pimeyttä kahden lampun valossa istun täällä kylmä maitokahvi maistuu kohta catherine herää vuorossa uusi video chat rakastan vaimoani kaikki olemme rakastava pari elämä etenee kaikkineen

perjantai 25. maaliskuuta 2011

itäväylän liikenteen kohinaa

ilmaa ikkunasta
ei tässä mitään
ilta etenee
elämän kaikkeutta tällä tavalla ja edelleen

maanantai 21. maaliskuuta 2011

istuin hiljaa tuolissani

sytytin kaksi lamppua
jälleen avasin tietokoneen
huomenna saan rahaa
kela maksaa takuueläkkeen
luulin että jo sain sen
se tuleekin vasta huomenna
rahaa ihmiselle
kello tikittää
mikä on ollessa ?
välillä sitä poikkeaa facebookissa
ilta etenee
en lähde kävelylle
mitä minulla on nyt ohjelmassa ?
juon lasista teetä
elämä on helppoa ja luonnollista
aikaa kaikkineen
kaikki tapahtuu
kaikki on tässä
ikuinen nyt
elämää mallillaan
vaikutusta kaikkineen
illan maku
en nyt avaa ikkunaa
harmaa pilvipeite taivaalla
ajassa kaikki
miten syvälle pääset ?
mikä on asenteesi ?
elämä etenee esteettä
kaikki on hyvin niin kuin aina

HENKÄYS

AJASSA TAJUNNASSA HETKESSÄ LIIKKEESSÄ
KAIKKI MENEE
MENEMISEN KIIHKOA
SANAN VARJO
YÖN KUTSUT
OLLA VAAN
JOKO SINULLA ON UUDET KASVOT ?

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

- 1 C

VALMIUTTA HETKEÄ ENERGIAA ELINVOIMAA TIETOISUUTTA SYYTÄ SEURAUSTA MAININTAA
AIKAA KAIKKINEEN
SANAT OVAT HELPPOJA JA LUONNOLLISIA
KAIKEN AIKAA EI SANOJA TARVITA

perjantai 18. maaliskuuta 2011

PIMENI

KATSELEN ULOS IKKUNASTA ULKONA ON VAIN PIMEÄÄ HYVÄÄ ILTAA KAIKILLE PIDÄ HAUSKAA KAHVI JÄÄHTYI TARJOTTIMELLA KAHVI KYLMENI OLLA JA ELELLÄ MITÄ TÄMÄ KAIKKI ON HÄN OTTAA ELÄMÄN TOSISSAAN AIKAA KAIKKINEEN JÄÄKAAPIN ÄÄNI ON MINULLA TÄÄLLÄ SEURANANI ISTUN KIRJOITTELEN BLOGIANI EIKÖ KAIKILLA OLEKAAN OMAA BLOGIA VAALISTARTTIA KATSELIN YLEN AREENALTA PUHETTA RIITTÄÄ MISTÄ VOIMME KESKUSTELLA VASTASIN YLEN VAALIKONEEN KYSYMYKSIIN JA YLEN VAALIKONE ANTOI MINULLE EHDOKKAAKSI KOMMUNISTIN EN ÄÄNESTÄ MIESTÄ TÄNÄ KEVÄÄNÄ ÄÄNESTÄN NAISTA AIKAA KAIKKINEEN KELLO TIKITTÄÄ ELÄMÄ ON HAUSKAA MARCELA SANOI FACEBOOKISSA ETTÄ HÄNEN PÄIVÄNSÄ ON OLLUT TÄNÄÄN FANTASTINEN AIKAA KAIKKINEEN MILTÄ NYT TUNTUU KIRJA ODOTTAA TOISELLA PÖYDÄLLÄ ENKÖ NYT EHDI LUKEA ISTUA KIRJOITTAMINEN ON HAUSKAA JA ANTOISAA MITÄ ELÄMÄSTÄ ON TULLUT NAAPURISTA KUULUU PUHETTA NOUSEN TUOLILTANI KÄVELEN HUONEEN POIKKI SUUNTAAN VESSAAN KYLMÄLLÄ VEDELLÄ HUUHDON KASVONI ELÄN ELÄMÄÄNI NAUTIN JOKA HETKESTÄ KYSE ON ELÄMÄSTÄNI EN HEITÄ SITÄ HUKKAAN NIIN KUIN ERÄÄT TOIMIN ILMAISEN ITSEÄNI JATKUVUUTTA KAIKKINEEN SITTEN LAULAN : OM SHANTI OM SHANTI OM SHANTI

torstai 17. maaliskuuta 2011

valossa

lämpimällä vedellä puhdistin silmälasit
vesivärillä maalasin
työt kuivuvat lattialla
kuuntelen tuomas enbusken ohjelmaa radiosta
olla olemassa
mielikuvat firmat bisnessotaa kylmäpäiset muotoilujohtajat historiaa firmaa aikaa mieltä kello tikittää jos kuvitellaan aihiot gurut mitä hän johtaa arviot pöhötauti iskee komiteat miettivät tapahtuu napista painetaan...
hetki
olla olemassa
kuuntelua
mieltä
minne vie elämä
odottelen että catherine palaa kotiin
aikaa
radion kuuntelua
henkäys tässä
muovinvääntäjät
itsevaltias-muotuilu 
puhelimet
ero
sateenkaaren pää
lähestymistapa
viestintäväline
affektitaso
mistä ihmeestä nämä linnut tuli
lintuluonnoksesta miljoonabisnekseen
toisella tavalla
meneekö pää sekaisin
asioita eri tavalla
työkalu
ostos
jakelukanavat
asiat
kriisit
focus
asema säilyy
halpamallit
uutta teknologiaa
henkäys
juon lasillisen vettä

perjantai 11. maaliskuuta 2011

TO BE HERE

lunta ja räntää

kuuntelin tv-uutisia ylen areenalta tiskatessani tiskit pois
ilmaa ikkunasta
vuode vielä sijaamatta
olla ja elellä
aikaa kaikkineen
aina jotakin
ihmisen mieli
kahdella sormella kirjoitan muutaman sanan
elän elämääni
ajassa kaikki
minulta ei puutu mitään
en luo itselleni tarpeita
lunta ja räntää
tuulen kohinaa
nousen tuoliltani
komerosta nostan imurin esille

torstai 10. maaliskuuta 2011

tuulinen yö

heräsin tuulen kohinaan
kello tikittää
tuuli kohisee talon rakenteissa
pukeuduin lämpimästi
elämän aikaa
laitoin neljä mukillista pikakahvia
onko elämä niin toivoton
onko elämä mitenkään toivoton
suuri sellaisuus valtaa alaa
jäähdyttelen kahviani
viestit luettu
menee aikaa
virtaa aikaa
aikaa kaikkineen
olla ja elellä
suuntaa kaikkineen

perjantai 4. maaliskuuta 2011

henkäys

kello tikittää
istun odottamassa
siirsin lamppua lähemmäksi
kaikki on tässä
kaikki menee sanoihin
mitä ihminen täällä toimittaa ?
ajassa kaikki
kaikki kaikkineen
verhot olen vetänyt kiinni
ulkona tuulee
ihmisellä on elämä
elämällä on ihminen
mitä kaikesta tulee ?
urban street farkut ostin tänään
tarvitsen housut jotka mahtuvat jalkaan
leipää ja juustoa on
myöhemmin laitan juustovoileipiä
ajassa kaikki
mihin sinulla aika menee ?
kirjoitan lauseeni loppuun ?
olenko totinen ?
siis kirjoitan vaivatta lauseeni loppuun
en runoile mitään
suoristan selkäni
hyvää iltaa
ylen areenalta valitsen uutiset
haluan juoda jotakin
kaikki on hyvin niin kuin aina
ilta etenee
kimmo framelius ja kupillinen teetä
elämän kaikeutta tällä tavalla ja edelleen
kohtaan itseni
katselen ympärilleni