keskiviikko 4. syyskuuta 2013

koneen huminaa

mikä on tilanne ?
- riisuudun
menen suihkuun
toimin
on hyvä elää
tässä kulkee elämäni
vointia sinulla siinä
aikaa kaikkineen
omat olot
taivalta kaikkineen
toimin
etenen
vanhenen
kirjoitan
kerron
istun koneeni ääressä kirjoittamassa sinulle tällä tavalla

maanantai 2. syyskuuta 2013

kävin kävelyllä

kävelin kohti itää
kadulla kohtasin markku solopuron
hän kertoi vaihtaneensa työpaikkaa
hän on nyt ylen henkilökuntaruokalassa
jatkoin matkaa
kävin itäkeskuksessa pissalla
akateemisessa kirjakaupassa katselin kirjoja
eri reittiä palasin kotiin

aamutelevisiota katselin

samalla join kaksi mukillista mustaa pikakahvia, vielä en ole mennyt suihkuun, olla ja elellä, ihmisen mieltä, elämän kaikkeutta, siinä olet

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

teetä

olot
vaiheet
teetä
ilmaa ikkunasta
mitä nyt sitten
ajat kaikkineen
istun koneen ääressä
tallentuuko tämä
ajat
ihmisen mieli
vaikutusta
syytä
seurausta
elän elämääni
katselen ulos ikkunasta
ajat kaikkineen
olot kaikkineen
voinnit
ihmisen tilaa
aika on tilaa
voinnit sinulla siinä
kirjoittaminen
kertominen
ajat kaikkineen
sammutan koneeni
käyn piirtelemään


torstai 22. elokuuta 2013

ihminen mukinsa kanssa

ihminen istui koneen ääressä katsellen ylen areenan tarjontaa ja sitten iltalehden otsikoita

torstai 15. elokuuta 2013

silmäni ovar rasittuneet

sammutan koneeni, sammutan lampun, otan villasukat pois, menen peiton alle sänkyyni... nuku hyvin

sunnuntai 11. elokuuta 2013

hollow man tuli valittua uudelleen

kevin bacon on erinomainen tässä elokuvassa
elokuvaa katsellessani söin illalliseksi gnocchi pastaa ja tonnikalaa chilikastikkeessa
laitoin ison pannullisen teetä
tee hautuu pannussa
kohta jatkan elokuvan katselua

hikosin koneen ääressä

ihminen yksinään
mitä mielenkiintoa

lauantai 10. elokuuta 2013

millaista elämäni on ?

yhden lampun valossa kirjoitan hieman blogiini, ilmaa ikkunasta, tätä päivää, viikonlopun aikaa, samaa elämää, mitä nyt sitten, en kysele, kerronta etenee, aikaa kaikkineen, teelasini jätin tiskipöydälle, voinnit, oltavat, kirjoita nyt sitten jotakin, elämää, tarvetta, yksin kotona, yksin kaiken aikaa, tilaa toimia, ei tässä mitään, hikoan, voinnit ihmisellä, ilmettä, mitä tapahtuu, minne sanani vievät minua, kenelle kirjoitan tällä tavalla, mitä tästä nyt tulee, ajat kaikkineen jatkuvat ja jatkuvat, mihin hetki päättyy, unohdus, kaikki tilat, kokeminen, aluetta, on niin kuin on, tapahtuu, toimin täällä, sijaan vuoteeni, viikkaan pyykit kuivaustelineestä komeroon, jatkan pyykinpesua, sammutan tietokoneen, kynällä piirtelen papereille... vapaana ja huolettomana
siinä olet

perjantai 9. elokuuta 2013

hustle jakso tuli katsottua

ilmaa ikkunasta
ja nyt tiskaamaan
olla ja elellä
aikaa kaikkineen
ihminen toimii ja kokee
lasissa on vielä tilkka teetä
juon sen pois

koneen ääressä

hikoan
katselen tätä kaikkea
olla ja elellä
aika virtaa yössä
mitä nyt ?
juon jättimukista teetä
katselen tätä kaikkea

sunnuntai 4. elokuuta 2013

jälleen pesin pyykkiä

olot voinnit vaiheet valinnat toimet ja niin kohti uutta iltaa
hieman olen lukenut tänään kirjaa
hieman olen piirrellyt kynällä papereille

olot voinnit vaiheet

jatkuvuutta edelleen, jatkuvuutta nyt tällä tavalla kohdallani

torstai 1. elokuuta 2013

The Lost Empire - The Past and Present

piirtelin radiota kuunnellen

nyt laitan ruokaa
keitän gnocchi pastaa
sen kanssa minulla on tänään tonnikalaa chilikastikkeessa
punaisella tarjottimella jäljellä kolme lasillista teetä
juon lasista teetä odotellessani keitinveden kiehumista

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

The California Ramblers - Shanghai Dream Man (1927)

viesti

join mustaa kahvia katsellen ajankohtaista kakkosta, join kolme mukillista mustaa kahvia, sitten halusin mennä vuodatukseen ( vuodatus.net ) mutta google chrome ei saanut yhteyttä sinne joten tulin tänne kirjoittamaan, tiskit odottavat, aikaa kaikkineen, elän, toimin, kaikki on tätä, etenen, ajat ihmisellä, tilaa toimia, aamu etenee, 4:18 tässä, hyvä niin, etenen, kirjoittaminen on hauskaa ja antoisaa, elän omaa elämääni

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

hustle jakso tuli katsottua

join kolme mukillista pikakahvia katsellen hustle jaksoa, aikaa kaikkineen, istun kotona, vuode vielä sijaamatta, avaan ikkunan, mikä on tilanne, aikaa kaikkineen, tätä päivää, valoa, mitä kaikkea tapahtuu, tilaa, ihmisen elämää, valitut sanat, käänteet, elämä, vuodenajat, vaihetta kaikkineen, kohti uutta viikkoa, tuntuu, kaikki tuntuu, kaikki elämän asiat, vointia sinulla siinä, mitä kello on, aika, nykyhetki, kirjoittaminen, kertominen, elän elämääni, kuuntelen tietokoneeni huminaa, suuntaa, elämän kentällä kaikki, kaikki kaikkineen, ilmaa ikkunasta, kirjoittamisella ei ole loppua, on niin kuin on, valmiutta, herkkyyttä, asia kerrallaan, nousen tuoliltani, sijaan vuoteeni, katselen ulos ikkunasta, toimin, koen, vanhenen täällä, ei mitään hätää, olot, voinnit, vaiheet, valinnat, eteneminen, siinä olet, ihminen itsekseen, täällä, tässä

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

teetä lasissa

punaisella tarjottimella minulla on vielä jäljellä kaksi lasillista teetä, ilmaa ikkunasta, valpas mieli, sopeutuminen, tättä ja nyt, olemassaolo, vaikutusta kaikkineen, tilaa toimia, kirjoitan lauseeni loppuun, nousen tuoliltani, mikrossa lämmitän eilisen ruokani, elän, koen, kerron, etenen, aina on menty eteenpäin

perjantai 5. heinäkuuta 2013

kill page

oli vikoja 
oli häiriöitä
kill page ehdotti windows
juon lasista teetä
katselen tätä kaikkea

lauantai 29. kesäkuuta 2013

tätä päivää nyt elän tässä

satoiko siellä
istuin koneen ääressä nauttien mustaa kahvia
aikaa oli vaikka kuinka
hiusten kampaaminen jäi kesken
vuode vielä sijaamatta
avaan ikkunan
mitä kaikki on
ilmaa ikkunasta
olla vaan
voi kirjoitella jotakin
sanojen avulla voi löytää jotakin uutta
sanojen avulla voi hahmotella uutta ymmärryksen tasoa
sanat ovat työkaluja 
elämä tapahtuu sanoje nopeammin
on tärkeää tarkastella asioita kokonaisuuden kautta
helposti ihminen eksyy yksityiskohtiin
mikä sitten on olellista
kuinka löytää oman paikkansa
kuinka tietää mitä on tehtävä
vastaatko sinä tilanteisiin salamannopeasti
etkö reagoi tilanteisiin
eikö sinua mikään hätkähdytä
istut kirjoittamassa
kirjoitat itsesi
et jää tähän norkoilemaan
menet eteenpäin
mustasta kukkamukista juo kahvi pois
sitä vie tyhjän mukin tiskipöydälle
vuorossa pannullinen teetä
mutta vielä en kaada lasiin teetä
kirjoitan ensin jotakin tärkeää
mikä on minulle tärkeää
mikä on minun viestini tässä tilanteessa
kuinka kaikki etenee
kenet minä haluan löytää
kenen kanssa minulla on mahdollisuuksia nauttia elämästä
naapuri vasaroi
mitä minun pitikään sanoa
mitä minun pitikään kirjoittaa nyt
kuinka minulla on kaikki
mitä elämästäni on tullut
mitä tämä kaikki on
tilaa toimia
millä tavalla minä tässä toimin
aina on menty eteenpäin
kirjoitan jos kirjoitan
joskus on enemmän sanoja esillä ja joskus vähemmän sanoja
kirjoittaminen on kaikki kaikessa
miten niin
on elämässä muutakin kuin internet
on elämässä muutakin kuin kirjoitettuja sanoja
vielä tänään en ole piirtänyt kynällä paperille
kumpi on tärkeämpää kirjoittaminen vai piirtäminen
keskityn siihen mitä kulloinkin teen
aikaa kaikkineen
kaikki kaikkineen
elän täydesti
en hajota itseäni joutavanpäiväisiin
en eksy
etenen siinä missä kulloinkin olen
esitän asiani
olen vakava ihminen
kuljen omaa polkuani

torstai 27. kesäkuuta 2013

doctor who tuli katsottua

verhot ovat kiinni
mitä nyt sitten
laitan vettä vedenkeittimeen
laitan kaksi mukillista pikakahvia ja pannullisen irtoteetä
ilta etenee
ihminen itsekseen
aikaa kaikkineen
kaikki kaikkineen
siinä olet
hereillä ja valppaana
nousen tuoliltani
toimin

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

sytytin lampun

olot voinnit vaiheet... sytytin lampun tietokoneen vierelle, että paremmin näen nämä näppäimet, kaikki on valmista, ilmaa ikkunasta, join juuri kaksi mukillista mustaa kahvia, olla olemassa, kertoa kaikki, elää kaikki, istua aloillaan kirjoittamassa kaikki, kaikki kaikkineen, tilaa toimia, sanoja sanojen kanssa, elän, koen, toimin, vuode vielä sijaamatta, lämmintä päivää, omat olot, vuorossa pannullinen teetä, miten nyt menee, miten minulla kaikki, eheä elämä, ihminen itsekseen, olla vaan, iloa kirjoittamisesta, elämäntapaa, aktiivisuutta, aurinkoista päivää, todellisuutta, tapahtuu kaikki, sana sanalta etenen, miksi tämä kaikki vaiva, minulla ei ole ketään, miksi sitten päivästä päivään kirjoittelen, mitä haluan tällä todistaa, mitä tällä kaikella haluan kertoa, elän omaa elämääni, olen täällä vain vieraana, hahmoton itseni, kohtaan itseni, ilmaisen itseäni, mitä siitä sitten tulee, miten itsetuntemus edistää onnellisuuttani, kuinka paljon vaaditaan, kuinka paljon tarvitaan, kuinka kaikki hoituu, miten reagoin kunkin päivän haasteisiin, miten toimin elämässäni, mitä mielenkiinnon kohteita minulla on tänään, kuinka paljon saan aikaiseksi, mitä tänään tapahtuu, lämmintä on, istun koneen ääressä, nousen tuoliltani, tiskipöydältä hain mukillisen teetä, mitä minun on nyt valittava, lähdenkö kirjan kanssa rantaan tai puistoon istumaan, lokin huuto kuului ulkoa, mitä minun piti nyt kirjoittaa, kuinka paljon keskityn nyt tässä kirjoittamiseen, juon mukista teetä, kerron itseni, kehitän itseäni, uudistan itseäni, muokkaan mieltäni, keskityn oleelliseen, olen elossa, hengitän, hengitän sisään, hengitän ulos, hengitän tietoisesti, sanoja ei tarvita, elämä on eheää, elämä on kaunista, kaikki tapahtuu, tällä tavalla elämäni etenee täällä, kaikki on hyvin niin kuin aina, tiedän mitä tehdä, tee maistuu, nyt selkä suoraksi ja kirjoitan lauseeni loppuun, siinä olet, vapaa ja huoleton mies

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

keitän gnocchi pastaa

sen kanssa minulla on tänään tonnikalaa chilikastikkeessa

istun koneen ääressä

ulkoa kuuluvat äänet... ilmaa ikkunasta, juon mukista teetä, kirjoitan muutaman sanan, siinä kaikki, miten tästä päivästä tulee mielekäs ? - koko elämä on mielekäs ! 

tiistai 18. kesäkuuta 2013

katselin a-studiota ylen areenalta

samalla join kaksi mukillista mustaa kahvia, vuode vielä sijaamatta, avaan ikkunan, minulla on tässä kohdallani elämän aikaa, ilmaa avoimesta ikkunasta, itäväylän liikenteen kohinaa kuuluu kaiken aikaa, kesän vihreyttä, auringon valoa, tiskit odottavat, siinä minulla on nyt hommaa, ajat, vaiheet, tunnelmat, hoidettavat asiat, elämäntapaa, asia kerrallaan, toimin, elän, koen, elämä tapahtuu, elämä etenee, nousen tuoliltani, tiskaan tiskit pois, toimin

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

tiskit tiskattu

ikkuna suljettu

suljin ikkunan

onko nyt helpompi keskittyä tähän kirjoittamiseen ? aina vaan tätä koneen huminaa... juon mukista teetä... mitä minulla oli mielessäni ? - olla ja elellä... elämän kaikkeutta, vuode vielä sijaamatta, mitä nyt sitten ? - sanat loppuvat kesken... olla vaan, istun kotona, koneen ääressä... siinä kaikki... mitä tästä nyt tulee ? - istun aloillani... en toivo mitään.. - haluan olla rauhassa...  - milloin lähden kävelylle ? - en tiedä
kaikki nyt tällä tavalla, omakohtaisuutta, hiljaisuutta, elämä tapahtuu, elämä etenee... nostin tuolia lähemmäksi pöytää... - mitä kirjoitan ? - kerronta etenee, olen läsnä, välillä juon mukista teetä... kello tikittää punaisella tarjottimella, kotia, mieltä ja mielekkyyttä, olla vaan, tämä on minun elämäni... mitä nyt sitten teen ? mikä on osani ? mitä olen tottunut touhuamaan täällä ? miksi ihminen on aina näin yksin ? mitä tulee mieleen ? tavoittaako mieli elämän kokonaisuuden ? mahtuuko ihmisen mieleen vain yksi asia kerrallaan ? mihin kaikki on kallellaan ? miten kaiken kanssa käy ? mikä on kirjoittamisen tarkoitus ? mitä tämä kirjoittaminen edustaa ? kuinka tässä nyt käy ? mitähän seuraavaksi ? eikö kirjoittamisella ole loppua ? mitä voisin tehdä ? ei aina tarvitse tehdä ja toimia... voi vain olla... juon teen pois mukista... nousen tuoliltani, vien tyhjän mukin tiskimukille... hitaasti palaan koneen ääreen... ei voi mitään... anna olla... ihan tavallista elämää... valpas mieli, elämän asiat, tätä päivää nyt tällä tavalla, siinä olet

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

piirtelin radiota kuunnellen

sitten avasin uudelleen tietokoneeni, mikrossa lämmitin eilisen loppuruokani ja nyt laitan kaksi mukillista pikakahvia, ilmaa ikkunasta, siinä olet

olot

ja voinnit sinulla siinä

lauantai 1. kesäkuuta 2013

doctor who tuli katsottua ylen areenalta

nousen tuoliltani, riisuudun, menen suihkuun, toimin, tätä hetkeä, elämän suuntaa... 
siinä olet